| SYNTYNYT | 22.04.2009 | OMISTAJA | Leijonamieli |
| ROTU, SKP | welsh B,tamma | KASVATTAJA | Jean Baheúch |
| SÄKÄKORKEUS | 132cm | PAINOTUS | kouluratsatus |
| VÄRI & MERKIT | kimo | KOULUTUS | Vaativa B |
| REKISTERINUMERO | VH-000000 | SAAVUTUKSET | - |
Je t'aime, tuttujen kesken pelkkä Jeme on lutuinen, tavattoman ystävällinen ponitamma, jolta kuitenkin löytyy tarpeen vaatiessa hurjaa temperamentiakin. Yleisesti sanottuna Jeme on herkkä ja todella inhimillinen tapaus. Tammaa on todella herkkä muutoksille ja sopeutuukin huonosti esimerkiksi uuteen ruokavalioon tai harjoitusohjelmaan, hoitajien vaihtumisesta puhumattakaan. Senpä takia Jemeä käsittelevät aina samat, tutut ja turvalliset ihmiset.
Hoitaessa ja käsiteltäessa Jeme on melkoisen helppo tapaus. Valkoista kaunotarta ei tarvitse sitoa mihinkään, paitsi jos tuntee olonsa ahdistuneeksi hoitotilanteessa vapaana olevan ponin vierellä. Tamma on oikein helppo harjata eikä tuo kutia oikeastaan mistään, lukuunottamatta ns. kainaloita. Kavioidenkin puhdistus sujuu Jemeltä aivan rutiinina, tamma ei välitä jalkojaan nostelevasta hoitajasta. Päätään Jeme ei anna hirveästi harjata, kenties tammalla on jäänyt varsuusiästä jotain traumoja. Satulan laitto sujuu ongelmitta, mutta joskus saattaa Jeme polkaista protestina jalkaansa satulavyötä kiristettäessä. Suitsiminenkin sujuu lähes aina täydellisesti, joskus Jeme ei millään tahtoisi napata kylmiä rautapalikoita suuhunsa, mutta pienen maanitelun jälkeen tamma avaa suunsa kiltisti ja ottaa kuolaimet hampaidensa väliin. Suojienkaan laitossa ei ole suurempia ongelmia. Loimittaessa Jeme kammoksuu liian kirkkaan värisiä loimia - mistä lie tälläinenkin pelko tullut. Siispä Jeme täytyy aina loimittaessa sitoa kiinni, paikasta huolimatta. Taluttaessa Jeme marssii kiltisti taluttajansa perässä, mutta voi säikähtäessään hypätä pystyyn taikka piiloutua taluttajan selän taakse. Tarhastakin tulee oikein hyvin, saapuu korvat hörössä portille odottamaan hakijaansa.Kengittäjän saapuessa alkaa sitten aikamoinen show; Jeme säikkyy paukkuvaa ääntä ja kaviota käänteleviä käsiä. Tamman aloillaan pitämiseksi tarvitaankin monia tuttuja ihmisiä, jotka saavat kokoajan kuiskutella tuon korviin rauhoittavia sanoja ja rapsutella harjamartoa. Eläinlääkärin kimo tamma ottaakin huikean paljon paremmin vastaan, korvat pystyssä ja uteliaana. Jeme pyrkii seuraamaan tarkasti lääkärin puuhastelua ja siirtyy kuuliaisesti pyydettäessä. Trailerikäyttäyminen on Jemen osalta mallikelpoista. Tamma astelee rauhallisesti traileriin, käyttäytyy matkan ajan hienosti ja poistuukin trailerista kunniakkaasti.
Ratsastaessa Jeme on kuulianen, avuille herkkä ja yhteistyöhaluinen. Tamma alkaa automaattisesti liikkua rehellisesti lihaksistoaan käyttäen. Poni taipuu hienosti ja pistää takajalkojaan masunsa alle, mutta vauhtia tuppaa olemaan aina vähän turhan paljon. Hurjimpina energiapäivinä ravi tuntuu pomppulinnalta ja laukan tempo meinaa rikkoa nopeusrajoituksia. Joidenkin puolipidätteiden ja päättäväisen hidastamisen jälkeen vauhti kuitenkin tyyntyy siedettäväksi, lähes aina. Joskus kyllä löytyy myös niitä päiviä, jolloin Jeme ei millään jaksaisi tehdä juuri niin kuin ratsastaja tahtoo, vaan vääntelee kaikkea omaa pientä perusratsastukseen mukaan, muunmuassa ihmeellistä hötkyilyä, turhaa jalkojen ojentelua sekä erikoisia temmonvaihteluja, minimaalisia pukkeja unohtamatta.Harvoin tälläisiä kenkkuilupäiviä kuitenkaan on, joten Jemellä ratsastaessaan saa varautua miellyttävään nautintoon, jolloin hevonen ja ratsastaja ovat yhtä, jolloin saa tuntea ponin hallitun voiman allaan... Esteratsastuksen saralla Jeme on surkea. Tamma ei tahdo ymmärtää, miksi sen täytyisi loikkia raidallisten puomien yli kovaa vauhtia tai pitää päätä kamalan korkealla. Ajoittain tamma kuitenkin hypätään, ketteryyden ja vaihtelevuuden vuoksi. Tuolloin saa odottaa kieltäytymisiä, outoja lähestymisiä ja voimattomia hyppyjä. Maastossa sujuukin sitten jo huomattavasti paremmin. Tuolloin tamma herää kukkaan ja näyttää itsestään aivan uusia puolia. Maastossa poni astelee reippaasti pää korkealla, korvat hörössä eteenpäin rentoutunein lihaksin. Hurja laukka ylämäkeä ylös ei myöskään ole pahasta, vauhtia piisaa kavioiden takoessa huimalla vauhdilla hiekkätietä. Säikkymisestä ei ole tietoakaan, Jeme suostuu astelemaan ties mistä männiköistä läpi, jos vain ratsastaja sattuu pyytämään.
Muiden ponien seurassa Jeme on ehdoton pomo. Valkoinen tamma häätää alempiarvoisia tarhakavereitaan aina tarvittaessa kauemmaksi suurimalta heinäkasalta ja osoittaa jokaiselle paikkansa. Jos maneesista tai kentältä löytyy samaan aikaan muutama muu ratsukko, Jeme on tällöinkin pomo. Tamma luimii uhkaavasti kaikille, jotka tulevat liian lähelle ja saaattaapa poni esitellä kavioitaankin potkun muodossa. Orit eivät pahemmin tätä kaunokaista kiinnosta, mitä nyt joskus vähän vilkaisee kuullessaan poikien kutsuvia hörähdyksiä. Jeme tuntee vetoa itseään pienempiin poneihin ja onkin ystävystynyt oikein hyvin muutaman pikkuponin kanssa. Tamma suojelee pikkuruisia ystäviään suuremmilta otuksilta agressiivisesti - ehkä poni kokee olevansa ystävien äiti ?
Kisoissa Jeme on oikea viilipytty. Tamma tutkailee ympäristöään kylmän rauhallisesti yleisestä hälinästä välittämättä. Lämmittelyissä poni puhkuu vähän turhankin paljon energiaa ja suorittaa liikkeet turhan hätäisesti ja muotoon asettumisesta on turha haaveillakkaan. Mutta kisaradalle päästessä Jeme muuttuu omaksi, miellyttämishaluiseksi itsekseen. Tamma kaartaa vaistomaiste kaulaansa ja alkaa työstää kunnolla takajalkojaan alleen, lisäksi että suoriutuu oppikirjamaisesti liikkeistä. Koko kilpailuohjelman aikana tamma laittaa kaiken peliin ja palaakin radalta väsyneenä ja kaula hiessä, tyytyväisenä suoritukseeensa. Mutta jos palkintosijoille sattuu pääsemään, kunniakierrokselle löytyy energiaa jostain salaisesta piilosta!
| Je te déteste hkm ahv w. ori sk. 136 cm | Moi et vous isänisä | Votre amoureux isänisän isä |
| Toi et lui isänisän emä | ||
| La colère isän emä | Ici et maintenant isän emän isä | |
| Nouveau vie isän emänemä | ||
| Pas de miel k ohrs vti sk. 131 cm | Mon amour emänisä | Lampe de rue emän isänisä |
| Beauté emän isänemä | ||
| Tristesse emänemä | Dur que Pierre emänemän isä | |
| Que paso luna emänemän emä |
|
2v - 27.07.2009 3v - 13.09.2009 4v - 31.10.2009 5v - 18.12.2009 |
6v - 04.02.2010 7v - 24.03.2010 8v - 11.05.2010 9v - 28.06.2010 |
10v - 15.08.2010 11v - 02.10.2010 12v - 19.11.2010 13v - 06.01.2011 |
14v - 23.02.2011 15v - 12.04.2011 16v - 30.05.2011 17v - 17.07.2011 |
